Matkaan lähdettiin yllättäen Lofoottien kautta, ihan siksikin että kukaan meistä ei ole siellä koskaan käynyt. Emmekä luultavasti myöskään ole pohjoiseen tulossa ihan pian takaisin.
Asunnon tyhjennys säästettävästä vs. turhasta tavarasta vei yli kaksi kuukautta. Realisointiporukka vei onneksi loput, sen jälkeen kun jätimme tiehaaran viimeisen kerran. Oli kuulema vienyt vielä kolme päivää heiltäkin pakata ja kuljettaa kaikki myyntikuntoinen ja kantaa huonekalut pois.
Pakkasimme kaikki viisi pyörää matkaan, ajatuksena, että Euroopan kapeilla teillä niistä voi olla hyötyä, kun vaunun ja auton voi jättää jonnekin parkkiin. Mutta pyörät osoittautuivat hyväksi tavaksi liikkua myös Lofooteilla. Kolme pyörää vaunun keulassa teki vaunusta vähän liian etupainoisen, joten lopulta päädyimme hankkimaan kolmannen pyörätelineen auton katolle Ruotsin puolella pysähdyttäessä. Yhden pyörän siirto vetoaisan päältä auton päälle helpotti kummasti auton takajousien kuormaa. (Thulen erilaisista katto- ja pyörätelineistä saisi jo yhden kokonaisen postauksen - mikä säätäminen niidenkin kanssa - meiltä jäi kotiinkin eri mallisten volvojen kattotelineitä vuosien varrelta lukuisia, kun mikään ei sovi keskenään!) Vaunussa jouduimme myös järjestelemään ja uudelleenjärjestelemään tavaroita muutamaankin kertaan ennen kuin saimme vaunun aisapainon jotenkin asialliseksi.
Lofootit oli - tietenkin - unohtumaton kokemus. Eikä pelkästään sen vuoksi että koti on tästä lähin leirielämää viiden hengen vaunussa. Pyykkiä on pesty aina kun mahdollista - leiripaikoilla oli onneksi hyvät koneet. Mutta kaikki maksaa erikseen: leiripaikka, sähkö, pyykinpesu, suihku. Teinitkin oppivat nopeasti ottamaan 20 kr:n/kuuden minuutin suihkuja.
Kahdestaan ehkä voisi ajatella käyttävänsä enemmän ns. puskaparkkeja, mutta teinien kanssa matkustaessa virrankulutus on puhelimien ja läppäreiden sekä jääkaapin kanssa sellaista luokkaa että koitetaan säästellä auton akkuja ja olla roikassa niin paljon kuin lompakko kestää.
Tiet Lofooteilla tai Norjan rajalla eivät olleet niin hurjia kuin joistain etukäteen lukemistamme käyttäjäkokemuksista antoi ymmärtää. Vaunuun tuli kyllä pari kolhua reissun aikana, jyrkemmissä kurvipaikoissa, mutta sekin oli omaa syytä, lähinnä vauhdin takia. Hiljaa kiiteltiin painavampaa/vahvempaa/nelivetoista vetopeliä. Onneksi vaihdettiin.
Mennessä Norjan rajalla pojat katsoivat passit, mutta pohjoisen kautta pois tullessa eivät vaivautuneet. Menomatkalla Bødo:sta Lofoottien puolelle lautalla mennessä ajoneuvoyhdistelmän hinnasta ja lippujen varauksesta ei saatu oikein selvää, joten asetuttiin sitten vain lauttajonoon katsomaan kuinka käy. Yllättäen pääsimme heti seuraavalle lautalle. Tyypit ottivat rekkarista kuvan ja siinä se. Ei mitään rahan kanssa vekslaamista. Sama juttu tietullien kanssa. Luimme jostain että pitää olla kolikoita matkassa. No ei ainakaan täällä. Ehkä ne laskut lopsahtelevat sitten joskus poste restante -osoitteeseen.
Viimeinen ilta Flakstadsandenissa.
Reitti kulki teitä E4, 94, 95, 77, E6, E10. Lautta B-C Bødo-Møskenes.
Seuraavaksi kohti Baltiaa ja Eurooppaa. Kilometrejä takana jo 1666 km. Mennään nyt aluksi niin kauas kuin korona antaa myöten.
Taisteluarpia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti